G-pojat
Marraskuussa aloittanut G-poikien joukkue koostuu 2009-2010 -syntyneistä pojista. Joukkueen kokoonpano koostuu tällä hetkellä 13 pelaajasta, joista 2 pelaajaa pelaa ja […]
Jo perinteiseksi muodostuneet aluemestaruusottelut pelataan tänä vuonna Ulvilassa lauantaina 29.4. Vastakkain asettuvat tutut vastustajat eli naisissa Pori – Rauma ja
UP-V:n edustusjoukkueen pelaajalistaan saatiin lisänimiä, kun sekä Juho Ranto että Janne Lähde päättivät jatkaa Ulvilassa. Viime kaudella niin etu- kuin
Pikkulokit ovat syksyn ajan harjoitelleet lajia pari kertaa viikossa pääpainon ollessa ulkopelin toistoharjoittelussa, vasta joulukuussa on mailoihin hieman koskettu. Lisäksi
Suomalaisen urheilun edistäjän, vaikuttajan ja pesäpallon kehittäjän Lauri ”Tahko” Pihkalan syntymästä tulee tänään torstaina kuluneeksi 129 vuotta. Kunnioituksena Pihkalan elämäntyölle
Koulut on siivottu, tavarat viety takaisin paikoilleen, leiriläiset ovat kotona ja talkoolaiset päättäneet uurastuksensa. Mitä on siis tapahtunut viimeisen kolmen
Kun näet uutisen tai julkaisun, jossa on #Mitä kuuluu, tiedät sen koskevan UP-V::n junnujoukkueita. Tällä hashtägillä varustetut julkaisut ovat suurimmaksi
Hei, hei, hei! Jouluun on aikaa enää vajaa kaksi viikkoa eli LumiLokki-leirikin lähestyy koko ajan. Joko olet tehnyt suunnitelmia joulun