Nostot

Nostot

Satakunnan palkitut 2016

Satakuntalainen pesisväki vietti perjantaina perinteistä päättäjäis- ja palkintojenjakogaalaa hotelli Scandicissa Porissa. Juhlissa palkittiin kauden parhaita satakuntalaisia pelaajia, joukkueita, seuroja, valmentajia, […]

Nostot

Leirillä tutustutaan uusiin kavereihin!

Viime vuonna LumiLokki -leirillä toisiinsa tutustuivat ulvilalainen Ville ja hyvinkääläinen Johannes. Kesän aikana tosin on leireillä nähty, mutta mahtaako kaverukset

Nostot

Malmberg ja Kitola jatkavat edustuksessa

UP-V on kiinnittänyt Joonas Malmbergin ja Mattias Kitolan edustusjoukkueen riveihin. Molemmat pelasivat myös viime vuonna edustuksessa. Ulvilan Pesä-Veikkojen oma kasvatti,

Nostot

Lajikoulun aikataulumuutos

Lokkilajikoulun aikataulut muuttuvat ensi viikon perjantaista lähtien. Paikkana on kuitenkin edelleen yhteiskoulun sali.    Siis 18.11. alkaen lajikoulu on seuraavasti:

Nostot

Edustukselle kolme uutta pelaajasopimusta

Kuten monet jo tietävätkin, UP-V:n palkintojenjakotilaisuudessa lokakuun alussa paljastettiin edustuksen uusi sopimuspelaaja. UP-V:n oma kasvatti, Petri Kulmala, kirjoitti nimensä vuoden

Nostot

Seuran toimihenkilöt kaudella 2017

Johtokunta Eilen pidetyssä vuosikokouksessa valittiin Ulvilan Pesä-Veikot ry:lle uusi johtokunta kaudelle 2016-2017. Yhdistyksen vuosikokouksen yhteydessä valittiin myös puheenjohtaja. Tulevallakin kaudella Saku Junnikkala

Nostot

Palkintosadetta ja vuoden joukkueena E-pojat

UP-V:n kauden päätös- ja palkitsemistilaisuus vietettiin kirpakkaana tiistai-iltana Sataedun auditoriossa, joka täyttyi nopeasti niin pelaajista, toimijoista kuin vanhemmistakin. Pienen alkupuheen

Nostot

Edustusjoukkueen sopimusuutisia

— Tää ei ollu mu viimine kausi. Jos jatkan, nii en muual ku Ulvilas. Nämä sanat kuultiin menneen kauden päätteeksi kapteeni Jesse Jokelan suusta.

Scroll to Top