Leiri- ja aluesarjailmoittautumiset
Sekä leiri- että aluesarjailmoittautumiset alkavat sunnuntaina 1.3.2015 Joukkueiden ilmoittautuminen valtakunnallisille leireille avataan tulevana sunnuntaina 1.3. klo 12. Mikäli aiempia vuosia […]
Sekä leiri- että aluesarjailmoittautumiset alkavat sunnuntaina 1.3.2015 Joukkueiden ilmoittautuminen valtakunnallisille leireille avataan tulevana sunnuntaina 1.3. klo 12. Mikäli aiempia vuosia […]
Hiihtolomaan kuuluvat kaunis ulkoilusää ja voimien keruu loppukevättä varten. UP-V päätti kuitenkin tarjota myös palloilupäivän hiihtolomaisille. Friitalan koululla pidettyyn palloilupäivään osallistui yhteensä 19 lasta. Aamupäivän
Perinteinen C-ikäisten alueturnaus pelattiin Karhuhallissa 17.2. Turnaukseen osallistuivat tyttö- ja poikajoukkueet Satakunnasta, Etelästä sekä Varsinais-Suomesta. Satakunnan tyttöjoukkueen pelinjohtajana toimi Seppo
Ystävät kulkevat käsi kädessä sekä ylä- että alamäessä. Vaikka joskus saattaa vauhti olla hurjaa, tosi ystävän kanssa matka ei ikinä
E-, D- ja C-tyttöjen yhteisjoukkueen harjoitukset aloitettiin lokakuun lopulla ja joukkueeseen kuuluu tällä hetkellä 12 pelaajaa. Joukkueeseen on talvikauden aikana
UP-V:n järjestämät Pesispäivät saavuttivat huikean suosion. Yhteensä 74 junioripelaajaa Köyliön Lalleista, Eurajoen Veikoista, Porin Pesäkarhuista ja Ulvilan Pesä-Veikoista kiersivät kuutta
Kun pesäpallojuniorit kohtaavat aidon pesislegendan, on hetki historiallinen. Kun nämä aidot pesislegendat ovat mukana UP-V:n Pesispäivillä, voimme kirjoittaa uuden luvun
Naisten joukkueen talviharjoittelukausi alkoi 28. lokakuuta ja joukkueen harjoitusrinkiin kuuluu tällä hetkellä 15 pelaajaa. Harjoitusaktiivisuus on ollut melko hyvä, sillä
Tervetuloa! Olet saapunut Ulvilan Pesä-Veikkojen uusille kotisivuille. Kuten monet ovat varmasti huomanneet, on kotisivujen puolella alkanut tapahtua. Kotisivujen uudistus on
UP-V on vahvistanut tulevan kauden edustusjoukkuettaan. Viime kaudella pelanneet Janne Lähde ja Jesse Jokela ovat solmineet vuoden jatkosopimukset. Mikko Talvitie